
Marko ”Möykky” Salo toimii FC Lahden T18-joukkueen vastuuvalmentajana kaudella 2027. Salolla on pitkä ja monipuolinen kokemus valmennustehtävistä niin juniori- kuin aikuisten edustustasolla.
Kuluvalla kaudella FC Lahden T14-joukkuetta valmentanut Salo siirtyy tulevaksi kaudeksi T18-joukkueen vastuuvalmentajaksi. Hän tuo mukanaan vahvaa valmennuskokemusta sekä osaamista nuorten pelaajien kehittämisestä.
– Hienoa saada Möykky mukaan T18-joukkueen vastuuvalmentajaksi. Hänellä on vahva kokemus juniorivalmennuksesta sekä näyttöä tavoitteellisesta valmennustyöstä ja pelaajien kehittämisestä myös aikuisten tasolla. Hän tuntee FC Lahden toimintaympäristön ja tyttöjalkapallon pelaajapolun, mikä antaa erinomaiset lähtökohdat joukkueen ja pelaajien pitkäjänteiselle kehittämiselle, FC Lahden urheilujohtaja Marko Kolsi kommentoi.
T18-joukkueen valmennustiimissä jatkaa Juha Kemppi, ja uutena valmentajana mukaan liittyy myös FC Lahden naisten edustusjoukkueen päävalmentaja Rob Mitchell. Joukkueen maalivahtivalmennuksesta vastaa seuran uusi maalivahtivalmennuspäällikkö Juho Luukkonen.
Tulevalla kaudella T18-joukkueen ja naisten edustusjoukkueen yhteistyötä tiivistetään entisestään. Tavoitteena on kehittää yhtenäisempää valmennusympäristöä, joka tukee nuorten pelaajien kehittymistä ja vahvistaa heidän mahdollisuuksiaan edetä naisten edustusjoukkueeseen.
| 14.10.2026 15.00 | Olli Tynkkynen FC Lahden P18-joukkueen vastuuvalmentajaksi |
| 09.10.2026 14.00 | Marko Salo T18-joukkueen vastuuvalmentajaksi |
| 07.10.2026 14.00 | MIELIPIDE |
| 06.10.2026 15.30 | Juho Luukkonen vahvistamaan FC Lahden valmennusta |
| 05.10.2026 17.19 | Mika Sandberg FC Lahden valmennusosaamisen kehittäjäksi |
| 29.09.2026 12.00 | FC LAHTI ry:n syyskokous |